fbpx

Piha, jossa mieli lepää ja latautuu

Lukuisat tutkimukset osoittavat, että luontoympäristöllä on huomattavia stressistä palauttavia vaikutuksia. Ja kuten varmasti tiedät, stressistä palautuminen on henkisen ja fyysisen terveyden kulmakivi.

Luonnolla on mahti myös parantaa oppimiskykyä, tarkkaavaisuutta ja muistia.

Puutarhaa hoitaessa unohtuu huolet ja onnistunut vuorovaikutus kasvien kanssa kasvattaa tervettä itsetuntoa.

Hyvinvointi kasvaa pihaa hoitaessa ihan kohisten!

Tämän voin kyllä minäkin allekirjoittaa! 

Parhaimmillaan puutarha todellakin rentouttaa ja tuo roppakaupalla hyvää oloa! Hyvänä päivänä pihatöissä laulattaa ja naurattaa. 

Raskaskaan työ ei tunnu edes työltä, saati sitten raskaalta!

Mutta aina näin hienosti ei ikävä kyllä ole. Toisinaan puutarha  toimiikin täysin päinvastoin.

Hyvä mieli häviää heti portista sisään astuttua, kun kasvoille lätkästään pitkä työlista. Nurmikko on taas liian pitkä, perennat häviävät heinän sekaan ja pensasaita pitäisi leikata. 

Naapurikin luimistelee, kun sinun pihallasi ei osallistuta kotiloiden torjuntaan tai voikukat levittäytyvät leikkaamattomalta nurmikolta heidän puolelleen.

Hävettää, nolottaa ja suututtaa!

Talvella on kyllä ihana selailla puutarhalehtiä ja haaveilla kesästä. Mutta sitten kesällä kaikki voimat ja aika meneekin jatkuviin rutiinitöihin. 

Jos jotain vielä keväällä alulle saakin, ne jää aina kesken.

Lähes itku silmässä kiskot heiniä kituvien perennojen ympäriltä ja kiroat koko pihan!

Millainen puutarha sitten olisi rentouttava ja stressiä poistava?

Puutarhaterapiaan perehtynyt maatalous- ja metsätieteiden tohtori Erja Rappe kertoo, että puutarhassa pitäisi pystyä toimimaan ilman pinnistelyä. Puutarhatyö on hyväksi vain, kun se ei ole pakollista!

Rappe opastaa, että puutarhan terapeuttinen vaikutus vaatii myös sitä, että tekemisestä saa onnistumisen ja osaamisen tunteita.

Tärkeää on myös, että ympäristö tuntuu viihtyisältä, täyttää niitä omia haaveita ja miellyttää juuri sitä omaa silmää.

Mieli lepää ja latautuu parhaiten sellaisessa puutarhassa, jossa kasveilla ja istutuksilla on tarina, isompi merkitys. Kasvi voi olla vaikka istutettu jonkin asian muistoksi, lahja hyvältä ystävältä tai perintö mummilta.

Puutarhassa pitäisi aina olla mahdollisuus tehdä sitä, mistä eniten itse tykkää!

Jos haluat vain oleilla, puutarhan pitäisi se mahdollistaa. Jos tykkäät valokuvata kukkia tai perhosia, pihan tulisi antaa sinulle siihen aikaa ja tilaisuuksia. Jos haluat kasvattaa pihallasi terveellistä ja maukasta ruokaa, siihen pitäisi löytyä aikaa.

 

Sinun pitäisi pystyä tekemään miellyttäviä asioita miellyttävässä ympäristössä!

Hei,

minä olen Anna Saarikoski-Tähtelä, puutarhayrittäjä, taimistoviljelijä ja innokas puutarhaharrastaja. 

Koulutukseltani olen puutarhuri (+ pari muuta matkaan tarttunutta tutkintoa elämän varrelta.)

Puutarha Auringontähti on taimitarha, joka on perustettu 2005Taimimyynnin ohella mukana on aina ollut myös kotipuutarhureiden neuvonta.

Sekä yritystoiminnassa että kotipuutarhassa ekologisuus ja luonnonmukaisuus ovat olleet minulle aina tärkeitä arvoja.

Viitisen vuotta sitten astuin askelen pidemmälle ja lähdin uudistamaan sekä taimien kasvatusta että puutarhaani luonnon mallin mukaan.

Alkuperäisenä tavoitteena oli itsekkäästi helpottaa omaa työtä, mutta samalla halusin kantaa korteni kekoon luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi.

Vuosien varrella olen kehittänyt tästä menetelmän, jonka avulla työn määrä vähenee huomattavasti ja samalla pihan monimuotoisuus kasvaa ja luonto kiittää!

Nyt haluan intohimoisesti viedä tämän helpon, ekologisen ja kestävän pihanhoidon sanomaa eteenpäin! Mottoni on:

Tieto tuplaantuu jakamalla!

En ole mikään istutuskuokka kädessä syntynyt viherpiipertäjä, vaan erilaisten sattumusten kautta löytänyt puutarhasta, kasveista ja luonnosta intohimoni. 

Tiedän, miltä tuntuu, kun:

  • se oma piha ja puutarha näyttää lähinnä vaaralliselta ja pelottavalta kasvien sekamelskalta, jossa ei osaa eikä uskalla oikein tehdä mitään.
  • puutarhan säännöt ja ohjeet tuntuvat ristiriitaisilta.
  • aika ja voimat ei millään riitä rakentamaan pihasta sellaista, mikä se haaveissa voisi olla.
  • haluaisi tehdä hyvää, mutta ristiriitaiset ohjeet sekoittavat pään ja masentavat.

Haluan antaa nämä omat kokemukseni käyttöösi, jotta sinäkin voit rakentaa pihastasi helppohoitoisen, monimuotoisen ja iloa kaikkina vuodenaikoina ja kaikille aisteille tuottavan unelmien puutarhan!

miten pihasta saa sen rentouttavan keitaan?!

Onko jokin oikotie, taikasauva, jolla pihan voisi muuttaa kerralla rasittavasta ihanaksi?

Stressiä aiheuttavasta sitä poistavaksi?

Oikotietä tai taikasauvaa en pysty sinulle tarjoamaan. Vaikka todella mielelläni sen kyllä tekisin!

Voin kuitenkin lähteä kanssasi matkalle kohti sitä unelmapihaa. Olen itse käynyt tuon matkan ja tiedän millä askelilla sinä helpoiten ja nopeiten päämäärään pääset!

En voi astella askeleita puolestasi, mutta voin auttaa sinua välttämään niitä monia kuoppia, kumpareita ja esteitä, joita matkallasi kohtaat. Olen itse tehnyt matkallani monta virhettä, jotka olisin todella paljon mieluummin jättänyt tekemättä.

Mutta juuri virheistä oppii! Ja niiden ansiosta voin nyt auttaa sinua välttämään ne. 

Sinun ei tarvitse tehdä samoja virheitä, kun annat minun auttaa!

Mikä on Työleiristä unelmien puutarhaan verkkovalmennus?

Tämä valmennus on matka, jolla opastan sinua askel askeleelta muokkaamaan pihastasi juuri sinun Unelmien Puutarhasi!

Valmennuksessa opit löytämään, suunnittelemaan, rakentamaan ja hoitamaan pihaasi omien tarpeidesi, toiveidesi ja kykyjesi mukaan.

Kaikkiin pihoihin ei voi soveltaa samoja kikkoja. Eikä kaikille pihan omistajille sovi samat metodit.

Valmennus alkaakin aina sinun tarpeidesi, toiveidesi ja haaveidesi kartoittamisella. 

Rakennamme sinulle ihan oman polun, jotta saat apua ja tukea juuri siinä, missä sitä eniten kaipaat.

Minä autan sinua matkalla kohti unelmiesi puutarhaa,

askel askeleelta! 

Ilmoittautuminen kesän 2019 valmennukseen alkaa tammi-helmikuussa 2019.

Nopeimmat pääsevät mukaan ennakkohintaan ja saavat parhaat bonukset! 

Jos haluat saada tiedon ilmoittautumisen alkamisesta ensimmäisten joukossa, 

tule tästä odotuslistalle.

Mitä valmennus sisältää?

Kurssin runkona toimii video-oppitunnit, jotka on jaettu viiteen selkeään jaksoon. Saat käyttöösi kaiken materiaalin kerralla ja ne myös jäävät käyttöösi ihan niin pitkäksi aikaa kuin tarvitset.  

Suosittelen käymään materiaalia läpi järjestyksessä ja käyttämään vähintään viikon jokaisen jakson aineistoon ja tehtäviin. Näin ”pysyt kärryillä” ja jatko sujuu mukavammin.

Minä olen koko valmennuksen ajan käytettävissäsi milloin vain apua kaipaat. Saat minuun yhteyden helposti sähköpostilla tai Facebook Messengerillä.


JAKSOT JA NIIDEN SISÄLTÖ:

1. ALKUKARTOITUS JA ANALYSOINTI

  • ensimmäisessä osiossa autan sinua jäsentämään omia toiveitasi ja tarpeitasi. Mistä sinä pidät ja mikä sinua pihassasi ärsyttää?
  • opit myös näkemään pihasi ulkopuolisen silmin. Tiedän kokemuksesta, että itse helposti sokeutuu erityisesti niille pihan positiivisille puolille. 
  • pohdimme myös jo alustavasti, mikä ehkä aiheuttaa niitä pihan stressaavia ongelmia. Aina syitä ei näin alussa voi vielä nähdä, mutta toisinaan ne ovat hyvinkin selviä
  • rakennamme sinulle myös henkilökohtaisen opintopolun. Siihen voi sisältyä esim. muita Iloisen Puutarhan kursseja. Autan sinua löytämään tarpeellisia apuvälineet, joilla matka sujuu mahdollisimman mukavasti.

2. YMMÄRRYS JA TUTKIMINEN

  • toisessa osiossa mennään sitten jo pintaa syvemmälle! Tutustumme pihaasi kasvien kotina, eli kasvupaikkana.
  • annan sinulle helppoja työvälineitä, joiden avulla opit tuntemaan pihasi
  • perehdymme myös siihen, miten pihan kasvit olostaan sinulle kertovat 

3. TUNNISTAMINEN

  • kolmannessa osiossa aletaan tehdä tuttavuutta pihan muiden asukkaiden kanssa
  • opit tunnistamaan niin kasveja kuin pihan ötököitäkin

4. PIHAN PERUSHOITOTOIMET

  • nyt lähdetään sitten ihan tositoimiin sinne pihalle!
  • käymme läpi kaikki pihan osa-alueet yli 15 oppitunnin voimin 
  • lisäksi tässä vaiheessa saat pääsyn tarpeidesi mukaan myös muille Iloisen Puutarhan kursseille  

5. SOVELTAMINEN

  • lopuksi autan sinua vielä soveltamaan kaikkea oppimaasi sinne omaan pihaasi
  • pohdimme uudestaan niitä alussa läpi käytyjä asioita, löytyisikö niihin ongelmapaikkohin nyt ratkaisuja?

Ja Lisäksi...

  • TYÖKIRJA 
    • saat n. 30-sivuisen, ladattava e-kirjan, jossa on pihanhoitotoimet tiiviisti kerrottuna. 
    • voit halutessasi myös tallentaa ja tulostaa sen
    • työkirjassa on tiivistettynä oppituntien materiaalia sekä tehtäviä. Tehtävien tarkoitus on auttaa sinua soveltamaan oppimaasi teoriaa käytäntöön, saat niistä vinkkejä, miten oppimasi jutut otetaan oikeasti käyttöön siellä omalla pihalla.
  • Linkkejä lisätietoihin
    • Olen etsinyt ja valikoinut sinulle valmiiksi mm. artikkeleita, videoita tai sivustoja, joilta löydät lisää aiheeseen liittyvää, luotettavaa tietoja tai käytännön ohjeita.
  • Pääset mukaan Auringon Tahtiin Tarhurit -yhteisöön:
    • Ryhmä on suljettu, vain Auringontähden jäsenten oma Facebook-ryhmä. 
    • Ryhmässä on jo nyt yli 260 jäsentä ja määrä kasvaa koko ajan! Mukana on niiin aloitteiljoita, palstaviljelijöitä kuin maatilallisia ja ammattilaisiakin. 
  • Saat pääsyn Materiaalikirjastoon, jossa käytössäsi on kasvava valikoima erilaisia e-kirjoja, pihahommia helpottavia työkaluja sekä linkkejä ajankohtaisiin tutkimuksiin ja vinkkeihin.
  • Saat viikottain ilmestyvän, ajankohtaisia puutarha-asioita käsittelevän Pihakirjeen
  • Käytettävissäsi on myös koko valmennuksen ajan henkilökohtainen puutarhuri! 
    • Voit laittaa sähköpostia milloin vain ja paneudun kysymyksiisi huolella. Vaikka ongelmasi olisi itselleni uusi, löydämme varmasti yhdessä pohtien siihen hyvän ratkaisun! Tarjoan kaiken osaamiseni käyttöösi.
    • olen käytettävissäsi myös kurssin jälkeen, eli et jää yksin soveltamaan oppimaasi pihallesi

Milloin valmennus alkaa?

Valmennus toteutetaan vain kerran vuodessa ja ilmoittautuminen avataan aina kevättalvella.

Tarkan päivämäärän ja ennakkoilmoittautujan edut saat tietoosi, kun 

ilmoittaudut tästä odotuslistalle. 


Valmennuksen jälkeen...

Katselet pihaasi ihan uusin silmin!

Et näe enää vain työkohteita ja rikkaruohoja, vaan ne väistyvät maisemassa (ja mielessäsi) taustalle. Ne eivät enää hallitse ja masenna sinua. 

Pääosaan nousevat työkohteiden sijaan ne pihan helmet, joista olet ylpeä ja onnellinen. Jotka tuovat sinulle hymyn huulille!

Tunnet myös paremmin itsesi! 

Ja sen avulla pystyt rakentamaan pihasta itsesi näköisen, parhaan mahdollisen juuri sinulle! Et ole enää muiden mielipiteiden ja ristiriitaisten ohjeiden vietävissä. Ja tämähän kasvattaa itsetuntoa kohisten!

Osaat myös arvioida pihatöitten tarvetta paremmin ja näin priorisoida töitäsi oikein. Et hätäänny, jos et jotain ehdikään tehdä, vaan sinulla on monia vaihtoehtoja, joista voit tilanteen mukaan valita itsellesi sopivimmat.

Sinun ei tarvitse enää kokeilla kaikkea, vaan tiedät mitä teet ja miksiOsaat erottaa kuulemistasi uusista vinkeistä ja ideoista, onko niistä hyötyä juuri sinulle. Jos kokeilet ja homma menee pieleen, osaat analysoida miksi niin kävi. Ja opit tästä kokeilusta taas lisää!

Sinulla on enemmän aikaa paneutua niihin juttuihin pihassasi, joista erityisesti pidät. 

Pystyt soveltamaan oppimaasi pihaasi joustavasti. Elämäntilanteet muuttuvat. Lapset syntyvät, kasvavat, aikuistuvat ja muuttavat pois. Ja kohta ehkä tuovat omat lapsensa sinun pihallesi.

Ehkä kohtaat ikäviäkin asioita, eroja, menetyksiä, sairauksia. Löydät pihastasi iloa ja lohtua myös niinä hetkinä, koska siitä on tullut ystäväsi. Pystyt myös muokkaamaan pihaasi muuttuneiden tilanteiden mukaan.

Jos muutat uuteen kotiin, sen piha on sinulle kuin uusi työkaveri; kiinnostuneena ja uteliaana tutustut siihen ja löydätte nopeasti yhteisen sävelen.

Olet ylpeä ja onnellinen pihastasi ja uskallat sen kertoa muillekin. Et enää sano ”minä kun en mitään mistään tiedä”, vaan kerrot varmasti ja ilolla, miksi sinä olet sitä mieltä kuin olet. Kun et ole enää epävarma omasta mielestäsi, pystyt myös hyväksymään paremmin vastakkaiset ajatukset. 

Jokainen tehköön pihastaan sellaisen kuin haluaa!

Pystyt auttamaan myös muita heidän pihapulmissaan, ja teet sen mielelläsi. On mukava jakaa omia tietojaan ja taitojaan, kun tietää, miksi niin tekee.

Pihasi on miellyttävä paikka, jossa saat tehdä miellyttäviä asioita.

Siellä mielesi lepää ja latautuu!

Miten valmennukseen pääsee mukaan?

Koska valmennus kestää useita viikkoja ja Suomessa pihapuuhiin pääsee vain kesäkaudella, järjestämme vain yhden valmennuksen vuodessa. Ilmoittautuminen siihen alkaa heti vuoden alussa.

Mitään ennakkovaatimuksia ei mukaan tulolle ole. 

Oli pihasi sitten iso tai pieni, uusi tai vanha, oma tai vuokrattu, tai olet sinä itse nuori tai vanha, aloittelija tai konkari, olet tervetullut mukaan! 

Kartoitamme sinun tilanteesi alussa ja valmennus räätälöidään juuri sinun tarpeisiisi sopivaksi.

Ilmoittautuminen kesän 2019 valmennukseen alkaa tammi-helmikuussa 2019.

Nopeimmat pääsevät mukaan ennakkohintaan ja saavat parhaat bonukset! 

Jos haluat saada tiedon ilmoittautumisen alkamisesta ensimmäisten joukossa, 

ilmoittaudu tästä odotuslistalle.

kurssilaisten kokemuksia:

"Annan omat kokemukset olivat juuri kaipaamaani konkretiaa. Sellainen rohkaisee!"
"Hyvä kurssi, ajatuksesi on hyvin lähellä omiani, ihanaa kun jaat osaamisesi myös muille!"
"Mielestäni käsittelet juuri oikeita asioita, ainakin minun vinkkelistäni katsottuna. Eli miten elää pihan ja luonnon ehdoilla, antaa tilaa ja elinolosuhteet kaikelle/ kaikille jotka tällä "markilla" kasvavat ja asuvat."
"Kurssi ylitti odotukseni! Sain paljon uutta tietoa. Kiitos tästä mahdollisuudesta!"
"Sopivan lyhyesti ja ytimekkäästi puhdasta asiaa, joka laittaa oikeasti miettimään uudelleen vanhoja käsityksiä. Jutut myös sen verran lyhyitä ja mielenkiintoisesti kerrottuja, että ne jaksaa lukea alusta loppuun. Tykkään!"
"On ollut mukava lukea Pihakirjettä. En ole tänä kesänä käyttänyt olenkaan rikkaruoho myrkkyjä kun Pihakirje on avannut silmäni asian suhteen. Joka viikko olen odottanut, jotta milloin pihakirje saapuu sähköpostiin😃😃"
"Olen kyllä positiivisesti yllättänyt, että sinulla on niin luonnonläheinen lähestymistapa aiheeseen! 💖 Monissa paikoissa tuputetaan mm. Round uppia ratkaisuksi...."
"Tyytyväinen olen ja tämän ansiosta sain jo menneen kesän katsoa liikaa stressaamatta puutarhaamme, joka on ns. "puolihullu" ja jossa luonto saa osin tehdä omaa kiertokulkuaan siihen tavalla tai toisella puuttumatta."
"Anna oli perusteellisesti perehtynyt aiheeseensa, perehtyi siihen työn kuluessa koko ajan lisää ja osasi kertoa siitä kiinnostavasti.
Hän oli motivoitunut ja innovatiivinen. Ja hänen innostuksensa tarttui meihinkin, jotka olimme jo moneen kertaan menettäneet luottamuksemme omiin kykyihimme hallita yhä omapäisemmäksi käynyttä puutarhaa.
Olennaista oli, että alusta pitäen lähtökohtamme oli sama: vanhan pihan tunnelman ja ominaislaadun säilyttäminen ja uudistusten toteuttaminen tyyliin sopivasti. Pihan ei pidä meistä olla pikkutarkan hoidettu, vaan mahdollisimman vapaan näköinen. Helppohoitoisuus oli tärkeä näkökohta.
Lopputulokseen olemme erittäin tyytyväisiä. Jokaista menetettyä vanhaa puuta on luonnollisesti ikävä; niihin oli ehtinyt kiintyä. Mutta uudet puiden ja pensaiden taimet ja muut uudet ja uudistetut istutukset herättävät iloista odotusta.
Pihamme perusasiat ovat kunnossa - puolivilli on kesytetty."
Tuula-Liina ja Mikko Varis
Kunnostetun vanhan puutarhan omistajat

Ilmoittautuminen kesän 2019 valmennukseen alkaa tammi-helmikuussa 2019.

Nopeimmat pääsevät mukaan ennakkohintaan ja saavat parhaat bonukset! 

Jos haluat saada tiedon ilmoittautumisen alkamisesta ensimmäisten joukossa, 

Heräsikö mieleesi kysymyksiä? Heitäpä ne minulle sähköpostilootaan suoraan tästä, niin saat niihin vastaukset tuota pikaa!