fbpx

Haluatko pihaasi perhosia kuhisevan kukkaniityn?

Lisätä pihasi istutusten monimuotoisuutta luonnonkasveilla? 

Haaveiletko  suloisesti kukkivasta luonnonnurmikosta?

Näin perustat niityn -kirjasta löydät käytännön ohjeet näihin kaikkiin. 

Kirjan hinta 12,50 € 

 (sis. alv 24%)

Hei,

Olen Anna Saarikoski-Tähtelä, puutarhuri, taimiviljelijä ja innokas puutarhaharrastaja.

Koulutukseltani olen puutarhuri (+ pari muuta matkaan tarttunutta tutkintoa elämän varrelta.) 

Valmistumiseni jälkeen olen jatkanut opintojani mm. luonnonkasvien käytön, viherrakentamisen ja luonnonmukaisen puutarhanhoidon parissa. Kirjahyllyyn on karttunut ruttuun selattuja kirjoja niin ammatti- kuin harrastajapuoleltakin.

Puutarha Auringontähden perustin heti valmistuttuani, 2005. Ihan alusta lähtien toiminnan punaisena lankana on ollut suomalaisen luonnon kunnioittaminen, niin taimien tuotannossa kuin myös kaikessa neuvonnassa.

Luonnonmukaisen puutarhanhoidon ilosanoman jakaminen kotipuutarhureille on minulle sydämen asia ja ilokseni olen sitä päässyt yhä enemmän parin viime vuoden aikana tekemään. 

Näin perustat niityn -kirja sai alkunsa jo vuosia sitten. Sen alku oli muistiinpanot itselleni. Siitä se jalostui ensin asiakkaille jaettavaksi lehtiseksi ja nyt sitten ihan kirjaksi asti.

Olen itse rakastanut luonnontilaisia niittyjä niin kauan kuin muistan!

Lapsena tykkäsin makailla niityllä, korkeiden heinien ja kukkien alla piilossa. Kuunnellen pörriäisten surinaa ja ihaillen kädelle laskeutuvaa perhosta. 

Niityt ja metsät olivat, ja ovat yhä, minulle turvapaikkoja, joissa mieli lepää ja virkistyy. Siellä asiat asettuvat oikeisiin mittakaavoihinsa ja olo paranee!  

Myöhemmin, kun olen oppinut ammattini myötä enemmän kasveista ja puutarhoista, on arvostus luontoa kohtaan vain kasvanut. Toisaalta tieto lisää tuskaakin; huoli luonnon yksipuolistumisesta ja uhanalaisista lajeista on kasvanut.

Siksi olenkin äärimmäisen iloisena seurannut, miten luonnon arvostus ja luonnonmukaisuus on saanut yhä enemmän jalansijaa myös kotipuutarhoissa. Haluan ehdottomasti olla mukana tätä kehitystä edistämässä kaikin keinoin.

Tämä Näin perustat niityn -kirja on tehty rakkaudesta luontoon ja halusta jakaa minulle vuosien varrella kertynyttä tietoa mahdollisimman monille pihanomistajille, -hoitajille ja puutarhaharrastajille.

Harras toiveeni on, että tämä kirja saa sinutkin kiinnostumaan niityistä ja luonnonkasveista. Toivon, että innostut tämän kirjan myötä antamaan niille lisää tilaa omassa pihassasi. 

Olen erityisesti halunnut tehdä ohjeista helppotajuisia ja erilaisiin tilanteisiin sopivia. Niin, että kynnys aloittaa olisi mahdollisimman matala!

Kirjan hinta 12,50 € 

(sis. alv 24%)

Mitä kirja sisältää:

  • Erilaiset niittytyypit
  • Miten niitty perustetaan?
    • Taimista tai kylvämällä
    • Muokatulle alueelle tai entiselle nurmikolle
  • Voiko niityn perustaa mihin vaan?
  • Millaisia esivalmisteluja kannattaa tehdä?
  • Miten valitset oikeat niittykasvit kasvupaikan mukaan?
  • Miten niittyä hoidetaan?
  • Ongelmat ja niiden ratkaisut
  • Muita luonnonkasvien käyttötapoja
    mm. luonnonvaraisten puiden käyttö, peittokasvit, ranta-alueet, metsä, kukkanurmikko yms.
  • Miten sovitat niityn luontevasti rakennettuun ympäristöön?
Reilulla 30 sivulla annan sinulle hyvin käytännönläheiset ja selkeät ohjeet, joita noudattamalla onnistut varmasti! 

Miten saan kirjan itselleni?

Kirja on PDF-muodossa oleva e-kirja. Voit siis lukea sitä millä vain laitteella, jolla pystyt avaamaan normaalin PDF-tiedostonkin.

Kirjan tilaat helposti verkkokaupastamme. 

Saat heti tilauksen jälkeen latauslinkin kirjaan. Linkki lähetetään myös sähköpostiisi.

Lataa kirja linkistä. Voit tallentaa sen tietokoneelle, tablettiin ja/tai kännykkään, ihan makusi mukaan. 

Kirja on ladattavissa linkistä kolme (3) kertaa ja linkki on voimassa kuusi (6) kuukautta. Tämän jälkeen latauslinkki lukkiutuu. 

Muista siis tallentaa kirja itsellesi talteen!

Kirjan hinta 12,50 € 

 (sis. alv 24%)

Miksi sinun kannattaa istuttaa pihaasi luonnonkasveja tai perustaa niitty?

  • annat suojapaikan monille uhanalaisille kasveille ja hyönteisille
  • lisäät pihasi monimuotoisuutta
  • pihastasi tulee helppohoitoisempi ja kestävämpi
  • pääset näkemään alati muuttuvaa ja kiehtovaa niityn elämää omasta olkkarin ikkunasta
  • saat materiaalia kesäisiin kukkakimppuihin
  • lapsesi löytää koulun pakolliseen kasvioon kasvit omalta pihalta
  • sinä ja perheesi opitte tuntemaan suomalaisia luonnonkasveja
  • lisäät pölyttäjähyönteisten elinmahdollisuuksia = pihasi marja- ja hedelmäkasvit tuottavat enemmän satoa
  • hyönteissyöjälinnut viihtyvät pihallasi paremmin = ne torjuvat puutarhan tuholaisia ja myös mm. hyttysiä!
  • haluat olla ekologinen ja tehdä osuutesi luonnon suojelussa!

Keksitkö itse yhtä monta syytä vastaan? No, näin vähän arvelinkin! 

Eiköhän ole aika lopettaa se haaveilu ja ryhtyä tuumasta toimeen?!

Tilaa Näin perustat niityn -kirja alla olevasta linkistä samantien: 

Kirjan hinta on 12,50 €.

(sis.alv. 24%)

Kaipaatko lisätietoja?

Kysy lisää sähköpostitse suoraan tästä.